keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Keskusta kaartaa vasemmalle

Suomalaiset suuret puolueet ovat kilpailleet viime vuosina lähinnä siinä, mikä puolueista olisi kaikkein eniten keskellä ja väritön. Nimensä perusteella Keskustapuolue lie johtopaikalla. SDP on ottanut pientä pesäeroa sitten omien hallitusvuosien. Urpilainen yrittää kovasti nostaa puolueensa kannatusta vasemmistolaisilla kommenteilla - mikä on juuri se mitä SDP:n pitäisikin tehdä. Se mikä Urpilaisen pyristelyistä tekee surullista on se, että SDP oli kuitenkin pitkään hallitusvastuussa ajamassa Suomea markkinatalouden syövereihin.

Kokoomus päätti koittaa omaa irtiottoa keskustalaisuudesta (en tarkoita tässä puoluetta) lanseeraamalla itsensä työn puolueeksi. Hyvittavaahan sekin oli, kun vasemmisto on ollut juuri työnteon asialla. Ei siinä mitään, kyllähän oikeistokin kannattaa varmasti työtä ja työntekoa - motivaatio tosin lienee työnantajan hyvinvointi eikä työntekijän.

Nyt tuntuu, että meidän poliittisen keskustalaisuuden viimeinen linnake - keskustapuolue haluaa eroon keskustaleimasta. Keskustan etulinjan ministerit ovat alkaneet jakaa lausuntoja siitä, kuinka hyvätuloisia pitää rankaista milloin minkäkin hyvän asian edestä. Mauri Pekkarin ehdottelee päivän lehdissä nyt, että hyvätuloisilla asetettaisiin yhteiskuntamoraalia vahvistava lisävero. Ei millään pahalla, mutta tuo kuulostaa siltä, kuin ehdotuksen takana olisi voinut olla itse Otto Wille Kuusinen.

Kyllä hyvätuloisia saa verottaa siinä missä huonotuloisiakin. Mutta kyllä ajatukset yhteiskuntamoraalia nostavista veroista tuntuu aivan uskomattomalta. Verotuksella harvemmin on korjattu moraalia - perinteisesti nousevat verot motivoivat ihmisiä etsimään tapoja kiertää verotusta. Hyvittavinta Pekkarisen ehdotuksessa oli se, että tällä moraalinkorotusverolla ei olisi valtion talouden kannalta mitään merkitystä. Kyse olisi siis puhtaasti hyvätuloisille annettavasta raipasta, koska heillä on hyvät tulot.

Ei kommentteja: